lauantai 11. kesäkuuta 2016

Liebster Award -blogihaaste

Sain jo jokin aika sitten suosikkibloggaajaltani Suoraanpuhujan päiväkirjan Sofialta Liebster Award -blogihaasteen. Tai itseasiassa aikoja sitten, mutta parempi kai myöhään kun ei milloinkaan. :D Ideana on tuoda näkyvyyttä tällaisille uusille ja tuntemattomammille blogeille haastamalla bloggarit vastaamaan tunnustuksen antajan keksimiin kysymyksiin. Sofia on laatinut listan kysymyksiä minulle ja muutamalle muulle sinkkubloggaajalle. Tässäpä vastaukset!

Mistä sait idean blogiisi?

Idea blogiin lähti siitä, kun paskoja deittejä alkoi ilmaantua luvattoman paljon. Kertoilin sitten uskomattomia treffistooreja kavereilleni, jotka alkoivat vaatia oman blogin aloittamista. Aluksi naureskelin, että en varmasti. Jossain vaiheessa idea alkoi tuntua kuitenkin aika hauskalta jo ihan senkin takia, että mulla on kavereita ympäri Suomea ja kaikkiin ei tule aina pidettyä niin tiiviisti yhteyttä. Jouduin sitten kertomaan samoja juttuja moneen kertaan, kun jokainen vuoron perään kyseli, että mites miesrintamalla sujuu. Nykyään voin sanoa, että katso blogista. Ja mikä parasta, hupaisilla deittisattumuksilla voi nyt viihdyttää muitakin. J

Omat suosikkibloggaajasi?

Muiden genrejen blogeja tulee seurattua aika vähän, joten Suoraanpuhujan päiväkirja, Dagen Efter, Teekutsuilla ja Sinkkublogi. Kai sitä sitten elämä pyörii tällä hetkellä niin tiiviisti ihmissuhteiden ympärillä, että mikään muu aihealue ei jaksa yhtä paljon kiinnostaa. Ja ihan niin kuin Suoraanpuhujan päiväkirjan Sofia sanoi: Tilaisuutta kuulla hyvä Tinder-tarina ei pitäisi koskaan heittää hukkaan.

Kerrotko deiteillesi blogistasi?

En. Se voisi olla jo vähän liikaa. Tai sitten pitäisi ainakin lopettaa kundien viestien screen shottaaminen suoraan tänne. :D

Monesko Tinder-deitti on menossa?

Pikaisen laskutoimituksen mukaan nyt olisi yhdestoista menossa. Täytyy kyllä myöntää, että muutama on ehkä päässyt unohtumaan. 

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?

En ole koskaan uskonut. Kuitenkin kaksi vuotta sitten jouduin kumoamaan kaikki uskomukseni, kun siskoni rakastui lomareissullamme. Ensisilmäyksellä. Ja he ovat edelleen ällöttävän onnellisia ja rakastuneita.

Entä millään muullakaan silmäyksellä? 😀

Ärsyttää myöntää, mutta musta on tullut koko rakkaushomman kanssa vähän skeptinen. Siis että se omalle kohdalle joskus osuisi. Mutta haluan edelleen uskoa. Pakko kai se on?

Onko deittailu parantanut vai huonontanut käsitystäsi suomalaisista miehistä?

Hmm, sekä että. Positiivinen yllätys on ollut ainakin se, että olen huomannut miestenkin etsivän ihan tosissaan seuraa. Aikaisemmin (=aika ennen Tinderiä) pokailin miehiä pääasiassa baarissa ja usein kävi niin, että mies olikin joko varattu tai muuten vaan pelkän panon perässä.

Kerro hyvä Tinder-stoori 5 lauseella!

Ranskalainen Tinder-mies kutsui mut asuntovaunuunsa teelle, jolla oli silloisessa opiskelukaupungissani käymässä. Päädyin sitten torille parkkeerattuun hippihenkiseen asuntoautoon, jossa oli syksyllä hemmetin kylmä ja pelkkä tee ei sitten riittänytkään lämmikkeeksi. Harrastimme villiä seksiä koko yön. Mainittakoon vielä, että hänellä oli sen verran mittava varustus, että säikähdin aluksi, mikä halko sängyssä oli. Aamulla hipsin muina naisina kouluun.

Mikä on suosikkitreffipaikkasi?

Pubi. Ei siis mikään räkälä, vaan joku kiva istuskelumesta. Lasillisen ääressä on usein mukavan rento tunnelma. Ja jos deitti onkin surkea, voi jokus onnistua juomaan hänet mukavaksi. Siis sen yhden illan ajaksi. Ja ehkä yön.

Keksi lause, joka olisi totaalinen turn off ensitreffeillä.

”Mä rakastan sua” (mikä pahinta, tää ei ole edes keksitty.)

Milloin on seuraavat treffit?

Tänä iltana. :)